Kutsuvieraina Oopperajuhlilla

Kutsuvieraina Oopperajuhlilla 3.8.2018 Iloinen yllätys kohtasi meitä LinnaKlubilaisia helteisenä perjantai-iltapäivänä 3.8.2018. Ovesta astui sisään pitkä, komea vieras mies, joka halusi ilahduttaa meitä Savonlinnan Rotareiden puolesta 2 kutsuvieraslipulla illan Turandot-oopperaan. Pienen ja nopean neuvonpidon jälkeen päädyimme siihen, että LinnaKlubia illalla oopperaan lähtee edustamaan jäsenistämme Sirpa A. ja Hannu H. Oopperailtaan sisältyi kutsuvieraille ennen oopperaa pre-ooppera eli…

LinnaKlubin kesäretki 2018

Linnaklubin kesäretki suuntautui tänä vuonna Tampereelle, Jämsään ja Jyväskylään. Huhtikuun lopulla päätimme klubikokouksessa kesäretkestämme. Päätimme lähteä Tampereelle ja Jyväskylään. Lisäksi yöpyisimme jossain edullisessa majoituskohteessa. Toukokuussa aloimme suunnitella retkeä.  Mietimme missä ruokailisimme ja mitkä olisivat tutustumiskohteemme eri paikkakunnilla. Usean kokoontumiskerran jälkeen matkaohjelma alkoi muotoutua.   Valitsimme Etelä-Savon matkojen bussin kuljettamaan meitä ko. matkalla. Matka-ajankohdaksi valitsimme kesäkuun alkupuolen…

Päiväretkellä Valamossa

Päiväretkellä Valamossa 8.8.2018 Lähdimme Klubitalolta bussilla aamulla klo 9 aikoihin kohti Heinäveden Valamon luostaria. Reissussa meitä oli 18 plus kuski. Sää suosi meitä aurinkoisuudellaan ja kaikilla oli hyvä mieli. Meille oli järjestetty Valamon puolesta ohjelmaa viideksi tunniksi. Ensimmäisenä tutustuimme Valomon viinitehtaaseen jonka esitteli meille munkki Antreas. Hän esitteli viini koneiston ja kertoi viinin,liköörin ja viskin…